suomitoimii: Poikkeusoloissa yrityskummin kuuleville korville on ollut kysyntää

Heikki_Kontiosalo

Kerro itsestäsi

Olen yrityskummi Heikki Kontiosalo Lapista. Olen työskennellyt useita vuosia kansainvälisessä liiketoiminnassa ja koulutusviennissä. Eläköidyttyäni vuoden 2018 alussa perustin oman yrityksen. Konsultoin liikkeenjohtoa, ulkomaanvientiä ja kansallisia projekteja sekä isännöin ulkomaalaisten delegaatioiden vierailuja.

Miten korona on vaikuttanut mentorointiin?

Yleinen epävarmuus poikkeusajan kestosta on yrittäjien päällimmäinen huoli. Tuotteiden ja palveluiden kysyntä on hiipunut ja eräillä aloilla jopa loppunut kokonaan. Työntekijöiden lomauttaminen ja irtisanomininen on tehnyt kipeää ja toisaalta huoli osaavan työvoiman menettämisestä ehkä lopullisestikin luo paineita yrittäjille. Lapissa etenkin matkailun markkina-aseman menetys on ollut kova takaisku ja yrityskummien kuuleville korville on ollut kysyntää. Meidän viestiämme on pyritty viemään eteenpäin myös eri yritysjärjestöjen kautta.
Joillekin yrityksille, joilla kassa on kunnossa, on tullut koronan seurauksena uusia mahdollisuuksia ja siten positiivisia vaikutuksia. Olemme kannustaneet eteenpäin yritysten kasvuun ja tuotekehitykseen liittyvissä uusissa avauksissa. Business Finlandin tuet on pystytty hyödyntämään kehittämällä uusia tuotteita ja palveluita.

Mikä on parasta yrityskummitoiminnassa?

Yrityskummitoiminnassa parasta on yrittäjän auttaminen ja tuloksien näkyminen sekä yrittäjän kasvaminen prosessin aikana. Palkitsevia ovat yrittäjän uudet oivallukset.

Juttu on osa yrityskummien #suomitoimii-sarjaa.

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA