suomitoimii: Yrityskummi on parasta mitä yrittäjälle on tarjolla

Iiro_Heikkilä

Kerro itsestäsi

Olen yrittäjä Iiro Heikkilä, vuonna 1992 syntynyt kahden lapsen isä Mäntyharjulta. Olen pienpanimoyritykseni Nilkko Brewingin toimitusjohtaja ja pääpanimotyöntekijä (head brewer).

Millaista apua olet saanut yrityskummilta?

Yrityskummi on ollut tärkein henkinen tuki, joka on auttanut jaksamaan vaikeiden jaksojen yli. Olen saanut apua esimerkiksi osakassopimuksessa ja suunnatussa osakeannissa. Mielestäni on todella hienoa, että yrityskummi tekee työtään vapaaehtoisena – se kertoo paljon yrityskummin asenteesta, arvoista ja auttamishalusta. Yrityskummi on parasta mitä yrittäjälle on tarjolla.

Miten korona on vaikuttanut yritystoimintaasi?

Koronan johdosta yritystä on täytynyt kehittää vakavaraisemmaksi, jotta se selviäisi paremmin vastaavanlaisesta tilanteesta. Koronan seurauksena maalis-toukokuun myynti tippui noin 80%. Tässä tilanteessa on ollut tärkeää, että on voinut jutella yrityksen asioista kokeneen yrityskummin kanssa.

Juttu on osa yrityskummien #suomitoimii-sarjaa.

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA