Kerro itsestäsi
Olen yrityskummi Jaakko Naasko Pohjois-Pohjanmaalta. Koulutukseltani olen taloustieteiden maisteri ja toimin pitkään Rovaniemen ammattikorkeakoulun taloustieteiden lehtorina. Olen lisäksi kouluttanut Pohjois-Suomen yrittäjiä erityisesti yrityksen kannattavuuden parantamiseen ja kustannusten supistamiseen liittyvissä asioissa. Olen toiminut yrityskummina kuuden vuoden ajan ja tällä hetkellä toimin kuuden yrityksen yrityskummina.
Miten korona on vaikuttanut mentorointiin?
Koronan vuoksi yrittäjien tapaamiset estyivät. Ohjausneuvottelut on hoidettu sähköisesti, mutta mentorointi on kaikesta huolimatta toiminut jouhevasti puhelimen välityksellä.
Mikä yrityskummitoiminnassa on parasta?
Parasta yrityskummitoiminnassa on, että olen voinut jakaa yrittäjille sitä hiljaista tietoa, jota minulle on kertynyt opiskelun ja työnteon myötä. Olen myös voinut toimia mentorina nykyisille ja entisille opiskelijoilleni heidän suunnitellessaan omaa yritystoimintaansa.
Juttu on osa yrityskummien #suomitoimii-sarjaa.