Tulevaisuustaidot – yrittäjän salainen ase

Nina_Law

Viimeistään korona osoitti monille ennakoinnin ja riskien hallinnan merkityksen liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamisessa. Jälkiviisaus on helppoa, mutta siitä on varsin vähän hyötyä. Nyt on hyvä aika liiketoiminnan kehittämiselle. Kokeillaanko etukäteisviisautta?

Miksi jotkut yrittäjät onnistuvat liiketoiminnassaan siten, että työpäivät pysyvät kohtuullisen pituisina ja lomatkin ehditään pitää – kasvua tapahtuu ja kassavirta pysyy tasaisena. Oletko ajatellut mitä he tekevät eri tavalla? Miksi heillä ei tunnu olevan kiire?

Aina niin kiire, ettei ehdi ajatella?

Kiireessä on se ikävä puoli, että kiireen kierre vain syvenee. Kiire on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oma valinta; itse luotu illuusio siitä, että on paljon tärkeitä, tekemättömiä töitä. Olemme helposti arkisen ajattelumme vankeja ja toistamme jo opittuja mantroja aivan huomaamattamme. Kiireestä tulee rutiininomainen tapa ajatella ja toimia.

Kiireen kumuloitumisessa on toinenkin ikävä puoli: kykymme nähdä vaihtoehtoja kapenee ja näköalattomuus ottaa vallan. Keskitymme selviämään lyhyellä aikavälillä emmekä kasvamaan pitkällä aikavälillä. Ajatuksemme viuhuvat kuin peukalo mobiililaitteen näytöllä.

Koska emme voi ratkaista ongelmiamme samanlaisella ajattelulla ja toiminnalla, joilla ne ovat syntyneet, jotain täytyy tehdä toisin.

Mitä tiedät tulevaisuusajattelusta?

a) En ole koskaan kuullutkaan

b) Kuulostaa siltä, että siinä ajatellaan tulevaisuutta

c) Tiedän jonkin verran

d) Käytän sitä yritystoimintani kehittämisessä

Oletko koskaan aloittanut päivääsi arvioimalla konkreettisesti, kuinka paljon itse asiassa voit tämän päivän valinnoillasi vaikuttaa omaan tulevaisuuteesi?

Entä jos ottaisit avuksesi tulevaisuusajattelun? Perusidea on helppo ymmärtää: yksilön tulevaisuustaitoja voi kehittää, ja yhtenä merkittävänä osana on tulevaisuusajattelu, joka sekin kehittyy opettelemalla. Ilmaiseksi. Panos-tuotossuhde on huima.

Otetaan pari esimerkkiä:

  1. Kuvittele ensi vuoden tammikuuta. Miltä yritystoimintasi näyttää? Mikä on muuttunut? Minkä haluaisit muuttuneen?
  2. Kuvittele yrityksesi viiden vuoden päähän. Miltä yritystoimintasi näyttää siinä ympäristössä, jossa toimit? Onko liiketoimintaympäristössä tapahtunut tai selvästi näkyvissä jotain mullistavaa tai jotain huolestuttavaa? Mikä omassa yritystoiminnassasi on muuttunut ja mikä ei?
  3. Kuvittele seuraavaksi vuotta 2043. Miltä liiketoimintasi näyttää siellä?

Ensi vuoden tammikuuta oli todennäköisesti helppo ajatella. Mielesi saattoi yltää viidenkin vuoden päähän, mutta 20 vuoden päähän kuvittelu tuntui todella vaikealta, vai mitä?

Miten perustelisit mielikuvasi? Olivatko mielikuvasi haaveita paremmasta tulevaisuudesta, jonka toivoisit saavuttavasi, mutta et tiedä miten? Vai tiedätkö jo tarkkaan, miten kehität liiketoimintaasi siten, että tavoitteesi toteutuvat?

Muutos on odottamattoman nopeaa

Kauanko kestää, ennen kuin robotti leikkaa hiuksemme? Nurmikon leikkaus roboteilta sujuu jo, ja kolmiulotteinen teknologia edistyy jatkuvasti. Tiesitkö, että robotit leikkaavat meitä jo leikkaussaleissa? Kuka ne on siihen tehtävään kouluttanut ja miten?

Jo nyt on esitetty, että esimerkiksi teknologia-alan opiskelijoiden oppimat tiedot vanhenevat jo viidessä vuodessa. Ammatit uusiutuvat, ja niin myös liiketoimintamallit ja -mahdollisuudet. Työelämän murros on todella nopeaa, vaikka se ei yrittäjän arjessa välttämättä näy – vielä.

Omien taitojen päivittäminen ja elinikäinen oppiminen on yrittäjän elinvoimaisuuden kannalta tärkeää. Pelkkä oman erityisosaamisen vahvistaminen ei välttämättä enää riitä, vaan liiketoiminnan muutosjoustavuuden ja kehityksen kannalta tulevaisuuslukutaito on merkittävässä roolissa.

Kantava ajatus on, että tulevaisuustaitojen pitäisi olla kaikkien kansalaisten perustaito. Opetushallitus kartoittaa yrittäjien osaamistarpeiden muutoksia parhaillaan, ja eri puolilla on käynnissä EU-rahoitteisia hankkeita, joilla tuetaan yrittäjien tulevaisuuspainotteisia liiketoiminnan kehittämistaitoja, tulevaisuussuuntautuneisuutta ja resilienssiä eli kriisinkestävyyttä. Tällaista ympäristössä näkyvää toimeliaisuutta kannattaa itsessään jo pitää signaalina siitä, että muutos on jo käynnissä. Ei tarjontaa ilman kysyntää.

Kohti tulevaisuusajattelua

Suomi on siitä harvinainen maa, että täällä on yrittäjille tarjolla hyvälaatuista tietoa ja tukea kasapäin ja vieläpä ilmaiseksi. Tulevaisuustaitojen kehittämiseen on jo olemassa ilahduttavan paljon tietoa, menetelmiä ja työkaluja, jotka ovat kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä maksutta.

Laurean trendikirjastosta löydät tulevaisuuden suunnittelun tueksi monipuolisia ideoita valmiiksi pureskeltuina. Laurean ammattikorkeakoulussa ovat vaikuttaneet mm sellaiset tulevaisuuden ammattilaiset kuten futuristi Elina Hiltunen ja tulevaisuusmuotoilija Minna Koskelo.

Forbes on listannut Hiltusen maailman 50 johtavan naisfuturistin joukkoon. Koskelo puolestaan on tulevaisuusmuotoilun pioneeri Suomessa. Jos aihe herätti uteliaisuutesi, molemmat ovat kirjoittaneet hyviä tulevaisuustaitoja kehittäviä kirjoja. Heitä seuraamalla on helppo pysyä tulevaisuuden hermolla.

Vähimmillään kannattaa lounaan lomassa silmäillä Sitran viimeisimpiä megatrendejä ja miettiä:

· Miten nämä pitkän aikavälin laajakantoiset ilmiöt vaikuttavat niillä yhteiskunnan ja yrityselämän osa-alueilla, joissa yrityksesi toimii?

· Millaisia valintoja sinun omassa liiketoiminnassasi kannattaisi tehdä, kun tiedät vaikkapa, että luonnon kantokyky murenee ja hyvinvoinnin haasteet kasvavat?

· Millaisia valintoja liiketoimintaympäristösi muut toimijat tai asiakkaat tulevat tekemään?

· Millaisia ilmiöitä sinun kannattaisi tästä edespäin seurata entistä säännöllisemmin?

Sitra on julkaissut kätevät megatrendikortit vuoden 2023 alussa. Kortit ovat oiva apu ideoidessasi tulevaisuuden liiketoimintasi vaihtoehtoja ja valintoja. Katsasta vaikka yksi kortti viikossa ja mieti, millaisia vaikutuksia kyseisellä muutoksella voi olla sinun liiketoimintaasi. Edellyttääkö havaintosi toimenpiteitä jo nyt?

Tulevaisuus tehdään yhdessä

Valtakunnallinen Tulevaisuuspäivä on tänä vuonna 4.3.2023. Teeman ympärillä järjestettäviä tapahtumia kannattaa bongailla sosiaalisen median kanavilta tai netistä.

Jos opintointoa riittää, Turun avoimessa yliopistossa voi kuka tahansa suorittaa esimerkiksi yhden lukukauden mittaiset tulevaisuusohjauksen menetelmät ja työkalut -opinnot. Muutaman tunnin viikoittaisesta panostuksesta jää käteen käytännönläheisiä menetelmiä ja työkaluja sekä käsitys siitä, miten voit kehittää omia tulevaisuustaitojasi. Parhaimmillaan saat oivalluksia tulevaisuudessa tapahtuvien ilmiöiden merkityksestä liiketoiminnallesi ja uusia ideoita siihen, miten voit soveltaa oppimaasi yrityksesi pitkäjänteiseen kehittämiseen. Muissa oppilaitoksissa tulevaisuustaidot ovat ainakin vielä toistaiseksi yleensä osa jotain muuta opintokokonaisuutta.

Yrittäjänä kannat kortesi kekoon suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin tueksi. Tämän päivän valinnoillasi on merkitystä myös muiden tulevaisuudelle. Koska tulevaisuus tehdään yhdessä, mitä jos miettisit yhdessä kokeneen Yrityskummin kanssa, millaisia tulevaisuudennäkymiä yrityksellesi olisi tarjolla?

Nina Law, tulevaisuudesta kiinnostunut yrityskummi Keski-Uudeltamaalta

https://www.linkedin.com/in/ninamarialaw/

kuvaaja: Larissa Raudas

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA