Yrityskummien vinkeillä kasvua myös korona aikana

Teemu_ja_Janne

Päättynyt vuosi oli Pohjois-Pohjanmaan yrityskummeilla kiireinen. Yrittäjät ovat hakeneet apua erityisesti yritystoiminnan sopeuttamiseen muuttuneessa toimintaympäristössä. Perinteiseen kivijalkakauppaan koronalla on ollut selvä negatiivinen vaikutus, koska ihmiset eivät ole liikkuneet kuten ennen. Toisaalta muuttunut kuluttajakäyttäytyminen on myös luonut mahdollisuusikkunoita, joissa muutos käännetään mahdollisuudeksi tekemällä asioita oikein, sanoo digitaalisen kaupan asiantuntija ja yrityskummi Janne Rajala.

– Korona-ajan poikkeusolot ovat suosineet etäkauppaa, joten moni yritys on kehittänyt toimintaansa juuri tällä sektorilla. Ei siis ihme, että esimerkiksi Business Oulun Verkkokaupan tehovalmennukselle on ollut kova kysyntä. Tämä on juuri sitä tärkeää sopeutumista muuttuneeseen ympäristöön. Jos koronasta haluaa jotain positiivista löytää, niin digitalisaatiossa elämme nyt aikaa, joka muutoin olisi koittanut vasta vuosien päästä, Rajala sanoo.

Yrityksen johdon rooli korostuu

Nopeasti muuttuva toimintaympäristö vaatii nopeita päätöksiä ja tässä tilanteessa yrityksen johdon rooli korostuu. Strategia pitää olla ajan tasalla.

Pohjois-Pohjanmaan yrityskummeilla on useita asiakkaita, jotka ovat onnistuneet kasvamaan myös korona-aikana. Yksi näistä on mobiilipuolen ohjelmistokehitystä tekevä oululainen Te­cins­pi­re.

– Koronan keskellä useilla yrityksillä on ollut suuri tarve digitalisoida toimintojaan ja omia prosessejaan. Asiakkaille on kehitetty digitalisaatiota tukevia räätälöityjä toiminnanohjausjärjestelmiä sekä perinteisiä myyntiä ja markkinointia tukevia sovelluksia. Nyt on ollut merkittävää kysyntää myös sovelluksille, jotka tukevat hyvinvointia ja esimerkiksi kotona treenaamista, sanoo Tecinspiren toimitusjohtaja Teemu Kivioja.

Koronavuoden aikana Tecinspire on myös pystynyt työllistämään kolme uutta työntekijää. Yhtiöllä on nyt 8 täysipäiväistä työntekijää ja lisäksi heillä on käytössä yhteistyökumppaneiden asiantuntijoita.

Yrityskummien vinkeillä kasvua myös korona-aikana

Tecinspire otti yhteyttä Yrityskummeihin, koska he halusivut vinkkejä ja näkökantoja toiminnan kehittämiseen. Yrityskummeilla on usein pitkä kokemus yritystoiminnasta, joten tuoreelle yrittäjälle riittää kerrottavaa. Janne Rajalalla lähti mukaan vapaaehtoiseen yrityskummitoimintaan, koska ajatteli kokemuksen yrityselämästä hyödyntävän juuri aloittavia yrittäjiä.

  • Jokainen yritys on erilainen, mutta liiketoiminnan periaatteet ovat samat alasta riippumatta. Tämä mahdollistaa yrityksen sparraamisen vaikka toimiala ei olisi entuudestaan tuttu. Kummitoiminta virkistää myös omaa ajattelua. Monien asioiden kohdalla tulee mietittyä, että miten tämän asian voisi hoitaa paremmin myös omassa yritystoiminnassa.

Kivioja jatkaa: – Olen todella kiitollinen Jannen vinkeistä liiketoiminnan kehittämiseen ja talousasioiden hoitamiseen. Jannen vinkeillä saimme hinnoitteluun ja talouteen jämäkkyyttä sekä uutta näkemystä strategiseen suunnitteluun. Vinkkien avulla muutimme toimintaa siten, että lukuja ja dataa käytetään enemmän päätöksenteossa ja operatiivisen toiminnan ohjauksessa.

Tecinspiren kohdalla koronavuosi on jatkanut yrityksen voimakkaan kasvun aikaa. Osittain kummitoiminnan ansiosta liikevaihto ja tulos tulevat kasvamaan merkittävästi verrattuna aikaisempaan tilikauteen.

Yläkuvassa: yrittäjä Teemu Kivioja (vas.) ja yrityskummi Janne Rajala (oik.)

SEURAA TOIMINTAAMME INSTAGRAMISSA